Yrittäjyyden hienoin puoli on vapaus luoda jotain omaa, tehdä valintoja ja viedä ideoita käytäntöön. Silti moni huomaa toisinaan ajautuneensa tilanteeseen, jossa päivät täyttyvät turvallisista rutiineista, ja uudet, innostavat ideat jäävät hautumaan to do -listan hännille.
Monelle meistä on opetettu, että asiantuntijuus vaatii tietynlaisen kuoren. Pitäisi olla vakava, käyttää tiettyä ammattisanastoa ja viestiä tavalla, joka sulautuu muiden alan toimijoiden joukkoon.
Minua ärsyttää nykyään yksi ilmiö yrittäjyysmarkkinoinnissa ylitse muiden:
Kun somessa huudetaan aitoutta ja inhimillisyyttä, niin mitä silloin oikeastaan halutaan?
Mitä sinulle tulee ensimmäisenä mieleen sanasta vapaus?
Hyvä ystäväni soitti minulle tänään ja lanseerasi puhelun aikana termin, joka sai minut naurahtamaan – ja oivaltamaan jotain tosi tärkeää. Hän kysyi, olenko kenties household wife 2.0.
Oikea resilienssi ei ole paskan kestämistä.
Kun mä päätin lopettaa hierojana ja hypätä ihan toisenlaiseen maailmaan yrittäjäksi, niin mun pahin vihollinen ei yllättäen ollutkaan tekniikka ja oman osaamisen sanoittaminen, vaan yleisön löytäminen.
Äsken lenkillä mietin, mikä AI-postauksissa saa mut surulliseksi. Sehän on se, kun ihminen ei enää luota omiin ajatuksiinsa ja omaan mielenkiintoisuuteensa. Varmasti tekoäly tuottaa useimmiten kliinisesti virheetöntä tekstiä, jäsenneltyä ja geneeristä. Harmi vaan että tekoälyllä ei ole tunteita eikä omia kokemuksia, niiden puute näkyy tekstissä....
Olen kärsinyt lähes koko ikäni esiintymiskammosta sekä vihannut esillä oloa. Nuorena inhosin valokuvattavana olemista sekä etenkin katsoa kuvia itsestäni. Panikoiduin esiintymisestä, jopa siitä että nousin kaveriporukassa pöydän päähän seisomaan ja kaikki katsoivat ja kuuntelivat. Se tunne, kun sanat takertuvat kurkkuun, kädet tärisee ja haluaisi...
