Kuka on tämän takana
Olen Kati Valjakka ja olen syntynyt yrittäjäperheeseen vuonna 1975 ja ollut perheyrityksessä töissä 14 vuotiaasta. Ensimmäisen oman yrityksen perustin vuonna 2000. Yrittäjyyden lisäksi olen sarjaopiskelija kuudella tutkinnolla, muutamalla avoimen yliopiston perusopinnoilla (viestintä, kulttuurihistoria ja kirjoittaminen, josta myös aineopinnot) ja kasalla muita kursseja. Opiskelin ensimmäisenä oppisopimuksella hierojaksi äitini fysikaalisessa hoitolaitoksessa, sen jälkeen monimuotona merkonomiksi ja tiedottajaksi. Myöhemmin koirahierojaksi, lymfaterapeutiksi sekä suoritin yrittäjän ammattitutkinnon. Olen hierojan työn lisäksi tehnyt toiminimellä markkinointia ja viestintää yrityksille ja yhteisöille, ollut lakiasiaintoimistossa assistenttina vuoden verran sekä kaikkea muuta.
Viimeisimpänä valmistuin hyvinvontivalmentajaksi helmikuussa 2023, sisältäen fyysinen hyvinvointi ja terveys, mielen hyvinvointi, ravitsemus sekä uni, palautuminen ja stressinhallinta.
Vaikka yrittäjänä en tarvitse CV:tä, niin tein sellaisen silti


