Esiintymiskammo ja esillä olon pelko

Olen kärsinyt lähes koko ikäni esiintymiskammosta sekä vihannut esillä oloa. Nuorena inhosin valokuvattavana olemista sekä etenkin katsoa kuvia itsestäni. Panikoiduin esiintymisestä, jopa siitä että nousin kaveriporukassa pöydän päähän seisomaan ja kaikki katsoivat ja kuuntelivat. Se tunne, kun sanat takertuvat kurkkuun, kädet tärisee ja haluaisi vajota maan alle.

Olen nuorena opiskellut vuoden journalismia Voijonmaa opistolla ja siellä kuului tietenkin ohjelmaan myös televisiotyöskentelyä. Silloin jouduin olemaan ensimmäisiä kertoja tv-kameran edessä ja katsomaan nauhalta omaa esiintymistä. Ei ollut hääviä.

Kymmenisen vuotta sitten, kun keski-iänkriisi (ja ulkonäkökriisi) alkoi hiipimään nelikymppisenä, halusin tietää, saako minusta hyviä kuvia. Olihan kuitenkin viime hetket käsillä ennen lopullista rupsahdusta, tai näin ajattelin silloin. Kävin ammattikuvaajalla ja sainkin ihan kivoja kuvia itsestäni. Liityin Facebookissa tfcd-ryhmiin ja siitä alkoi malleiluharrastus. On minusta muutama ihan kiva kuva nykyään olemassa. Opin pikkuhiljaa nauttimaan valokuvattavana olemisesta. Omien kuvien katsominen aiheuttaa tosin edelleen välillä häpeää ja itseinhoa.

Aloin myös tekemään insta-storeihin lyhyitä videoita. Se oli aivan hirveää aluksi, mutta siedätyin hiljakseen siihenkin. Nykyisin ei ahdista yhtään höpötellä videoille ja tehdä audio-äänitteitä. Niiden kuuntelu ja katselu on edelleen hieman epämiellyttävää. Rakastan niin paljon tuoda ajatuksiani julki puhuen, että pieni epämiellyttävyys on mitätön haitta. Enää en mieti ovatko juttuni tyhmiä ja epämielenkiintoisia. Mun jututhan on ihan loistavia. Välillä tosin vanha tuttu, ulkonäköahdistus huutaa, että "miten sä kehtaat olla esillä ton näköisenä!"

Esillä oleminen ja kaiken keskipisteeksi pyrkiminen ei vieläkään ole luontevaa. Vetäydyn mieluusti vähän sivummalle, niin oikeassa elämässä kuin somessakin. Jätän terävimmät mielipiteet kirjoittamatta. Opettelen vielä rohkeammin tuomaan oman kantani esille.

Kuten aiemminkin sanoin, minulla on paljon näyttäviä ja äänekkäitä ystäviä, joiden varjoon on helppo jäädä. Etenkin kun en juurikaan nauti valokeilassa paistattelusta. Se tuskin tulee muuttumaan, mutta työelämässä täytynee yrittää olla joskus esilläkin. Nykyään jopa pystyn siihen.

Tämä oli tällainen tsemppaus puhe kaikille, joita esiintyminen ja esillä ole pelottaa. Siitä voi oppia pois! Ei välttämättä nauttimaan, mutta sietämään.

Me kaikki saadaan olla esillä juuri sen näköisenä kuin ollaan ja tuoda meidän ajatuksia ja mielipiteitä julki.